Kivistön liikkumiskysely on ollut auki nyt muutaman viikon. Vastauksia olemme saaneet varsin hyvin, jo yli 1300 kappaletta, kiitos niistä! Ohessa muutamia havaintoja jo saamistamme vastauksista.
Vastaajien asuinpaikat sijoittuvat Kivistön suuralueelle noin väestötiheyden suhteessa, lisäksi osa vastaajista asuu Kivistön suuralueen ulkopuolella, erityisesti esille nousevat Vantaanlaakso, Tammisto–Pakkala ja Kallio. Erityisen positiivista on, että myös Kivistön suuralueen pienemmiltä alueilta, muun muassa Riipilästä, Koivupäästä ja Petaksesta, olemme saaneet erittäin hyvin vastauksia. Kesäkylästä ja Syväojalta toivomme vielä lisää vastauksia.
 |
Liikkumiskyselyn vastaajien merkkaamat kodit. Mitä punaisempi alue, sitä enemmän vastauksia. |
Suunnittelualueelta käydään töissä pääosin alueen ulkopuolella – työpaikka-alueina korostuvat Helsingin keskusta, Pasila–Vallila–Hakaniemi-akseli, Aviapolis-alue sisältäen lentoaseman, Töölö, Pitäjänmäki, Tikkurila ja Myyrmäki–Martinlaakso. Kivistön keskustassa suuri osa työ- ja opiskelupaikkamerkinnöistä osui Kivistön alueen kouluille. Kivistön suuralueella työpaikka-alueina nousivat vahvimmin esiin Turvalaakso ja Mestarintie. Lisäksi vastauksia tuli Katriinan sairaalalta, Viinikanmetsästä ja Viinikkalan sekä Tuupakan alueilta.
 |
Vastaajien merkitsemät työ- ja opiskelupaikat. |
Ostos- ja asiointipaikat sekä vapaa-ajan paikat sijoittuivat tähän mennessä saamissamme vastauksissa pitkälti samoille alueille – vahvimmin esille nousivat Jumbo, Helsingin keskusta ja Myyrmäki. Lisäksi suuri määrä osumia tuli Tikkurilalle, Martinlaaksolle ja Klaukkalalle. Valitettavasti Klaukkalan yhteydet eivät kuitenkaan ole HSL:n käsissä, sillä Nurmijärven kunta ei kuulu HSL:ään. Raportoimme kuitenkin liikkumiskyselyn tulokset Uudenmaan ELY-keskukselle, joka vastaa Nurmijärven suunnan joukkoliikenteen suunnittelusta. Erityisesti avoimissa vastauksissa korostui postin sijainti Vantaanpuistossa – nykyiset yhteydet postiin koettiin puutteellisiksi.
 |
Vastaajien ostos- ja asiointipaikat sekä vapaa-ajan paikat. |
Avoimissa vastauksissa on korostunut Vantaanpuiston postin lisäksi erityisesti yöliikenne ja liikennöintiajat. Vastauksissa ei olla tyytyväisiä yhteyksiin varhaisimmille aamun lennoille ja työvuoroille erityisesti lentoasemalla. Lisäksi linjojen keskinäinen tahdistus (usean linjan yhdessä muodostaman vuorovälin tasaisuus) Keimolantiellä ja Lapinkylässä koetaan ongelmaksi. Vaihtojen sujuvuudesta Kivistön asemalla on annettu sekä kehuja että moitteita – joillain linjoilla yhteys junaan ja junalta ei ole toiminut parhaalla tavalla. Lisäksi on toivottu muutoksia liityntälinjojen jakoon Lipputien ja Keimolantien reiteille sekä liityntälinjojen parempaa synkronointia junan ohella myös linjaan 431.
Yleisesti toivotaan erityisesti parannusta liikennöintiaikoihin, sen jälkeen vuoroväleihin ja vaihtojen toimivuuteen:
 |
Vastaajien mielestä eniten pitäisi kehittää liikennöintiaikoja. |
Suurin osa vastanneista käyttää joukkoliikennettä usein:
 |
Kyselyn vastaajista suurin osa matkustaa joukkoliikenteellä aktiivisesti. |
Matkoista merkittävin osa on vaihdollisia:
 |
Suurin osa vastaajista vaihtaa liikennevälinettä matkan aikana. |
Juna-asemista selvästi suosituin on Kivistö, jonne saavutaan pääosin kävellen, mutta usein myös joukkoliikenteellä:
 |
Moni vastaajista kävelee juna-asemalle tai saapuu sinne joukkoliikenteellä. |
Vastaajissa korostuu nuoret aikuiset ja tyypillinen perheen koko on 1-2 henkilöä. Autottomia on vastanneista noin kolmannes.
 |
Kyselyyn on vastannut eniten 18-44-vuotiaiden ikäryhmään kuuluvia. |
Liikkumiskyselyn vastaamisaika jatkuu 27.10.2019 asti. Vastaathan siihen mennessä, jos vielä et ole ehtinyt vastaamaan! Vastaamaan pääset tästä.
Pysy ajan tasalla suunnittelun etenemisestä
Tiesithän, että voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen uusista blogipostauksista? Ilmoitusten tilaaminen onnistuu blogin oikeassa reunassa olevasta kohdasta
”Tilaa blogin päivitykset sähköpostilla”. Sähköpostivahvistuksen jälkeen saat sähköpostiviestin vain silloin, jos blogissa on julkaistu uusi kirjoitus.
Jos haluat saada tietoa HSL:n ajankohtaisista aiheista (esimerkiksi linjastosuunnitelmista, uudistuksista, palveluista ja asiakaseduista), niin kannattaa liittyä HSL:n asiakaskirjeen tilaajaksi. Asiakaskirje tulee noin kerran kuussa sähköpostilla.
Tilaa asiakaskirje tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.